Sewatek lähti tavarantoimittajana Dotagin kumppaniksi ja lisäsi Dotagiin kaikki Suomessa itse valmistamansa tuotteet.
– Olen kuullut asiakkailtamme, että Dotag on ollut kätevä käyttää ja se on helppokäyttöinen.
Siksi päätimme lähteä mukaan, kertoo myyntipäällikkö Ilkka Hemminki Sewatekiltä.
Tuoteneutraalius on Sewatekille tärkeä arvo
– Jotkut tavarantoimittajat tarjoavat vain oman suljetun ohjelmistonsa, eivätkä avaa alustaansa. Meille arvostetumpi asia on avoimuus. Oli kiva törmätä kotimaiseen tuoteneutraaliin vaihtoehtoon, Hemminki toteaa.
Sewatekille on tärkeää voida kertoa asiakkailleen, että heidän tuotteensa voidaan dokumentoida kotimaisella työkalulla. Se on osoittautunut Hemmingin mukaan tärkeäksi lisäarvoksi myynnille.
– Dotag on arvostettu ja turvallinen suomalainen valinta, ettemme joudu vinkkaamaan jonnekin maailmalle, minkä toimivuudesta ei ole takuita. Meille on hyödyllistä, että voimme suositella Dotagia ja auttaa asiakasta näin myyntiprosessin aikana.
Dotag pitää mukana kehityksen aallonharjalla
Kun pitää dokumentoida ja kuvata asennusten vaiheita, on Dotag Hemmingin mukaan oikein osuva ratkaisu. Se vastaa nykypäivän tarpeisiin, kun dokumentoinnin tärkeys on kasvanut ja tilaajat sitä jo edellyttävät.
– Dotag on antanut meille ymmärrystä mitä dokumentointikentällä tapahtuu. Se on pitänyt meitä kartalla myös yleisesti alan kehityksestä. Aki Vänskä ja Dotag tuntuu ymmärtävän työmaan ja kentän tarpeen sekä myös softapuolen kehityksen. Aki on osannut kehittää Dotagin käytettävyyden kuntoon ja lisäksi palokatkopuolen hän tuntee erittäin hyvin.
– Dotagin kanssa on ollut helppo kommunikoida, yhteistyö on ollut välitöntä ja sujuvaa sekä hinnoittelu on mallillaan loppukäyttäjälle, kertaa Hemminki lopuksi.
Sewatek Oy
Kotimainen Sewatek Oy valmistaa erilaisia talotekniikan valmisläpivientejä sekä muita palokatkotuotteita. Sewatekilla on yli 30 vuoden kokemus rakentamisen palokatkotarpeista.
Sewatek on 2000-luvulla keskittynyt yksinomaan palokatkotuotteisiin. Erikoistuminen on tuonut syvän ymmärryksen alan tarpeista ja haasteista. Tuotevalikoima koostuu itse valmistetuista Sewatek-tuotteista® ja läpivientivalikoimaa täydentävistä välitystuotteista. Sewatek pystyy vastaamaan useimpiin rakentamisen palo-osastoivien läpivientien tarpeisiin, ja valikoima kasvaa sekä kehittyy jatkuvasti.